Suruntuoja — Mustan Kuun Lapset

Huurteessa kylpev?t lehdet sanoista tyhj? suu n?in? aamuina kes? kuolee, syksyksi pukeutuu marras sadulle lopun laulaa ja talveen saattelee katkeaa liike villin kiiman kun j??ss? kiemurtelee

Viel? her??tk? p?iv??n vai jo tunnetko maan joka tuoksusi t??lt? pois vie kokonaan ?l? pelkoas n?yt?, suru kylm?ksi kitke jos olin sulle jotain hetki vuokseni itke

On tarina kertojan vain loppua vailla siin? suru vaeltaa kertojan kyynelten lailla palkkioksi suruntuoja pakkasensa saa alle ensilumen syksyn lehdet ripustaa