Kun y? on loputtomana
Ikuisuuden varjo yll?mme
Taistelun kent?t kristityn
Kuoleman kehtona
Ovat Hornan mahdin
Monumentaalisin luomus.
Sen pahuuden musta Pantheon.
Niin kauas kuin silm? kantaa
Lojuu iskujen murjomia
Elottomia ruumiita
El?m?n heist? poistuneena,
Mustan raudan purtua (heid?n)
Lihaansa kalvaen, polttaen,
Raastaen ja repien.
Taistelun y? muuttui lopun saapuessa
Synkemm?ksi, Kristinkansan kuolemalla
Valon ly?den.
Haudaten sen papit tuhkaan
Joka oli heid?n kirkoistaan j?ljell?.
Noina hetkin? tuho, h?vitys ja kuolema
K?viv?t Grimsgardin pihasta marssien
Lopun kaikki ennustukset totena k?sill??n.
Aseina joilla Jumala ja Poikansa
Hakataan hengilt?,
Nyt. Ja uudelleen.
Yh? muistojemme toivossa. Uudelleen.